Moikka!
Olemme Hyvinkääläinen yhtye nimeltä COODI, johon kuuluu
Joni Willman 23 (laulaja),
Eetu Hovilainen 22 (laulaja),
Elias Hämäläinen 19 (tuottaja, kosketinsoittaja) ja
Jere Trygg (keikkakitaristi).
Perustimme yhteen vuonna 2020 ja olemme aktiivisesti tehneet musiikkia siitä lähtien.
Teemme musiikkia laajalle yleisölle. Musiikkimme on energistä, tanssittavaa ja helposti samaistuttavaa POP/R&B -musiikkia.
EETU
Joo mä oon tosian Eetu, -00 syntyny ja Hyvinkällä elämäni asunu.
Jo villistä junnusta asti oon rakastanu laulamisesta ja mua on aina kiinnostanu uudet, jännittävät ja ehkä vähän haasteellisemmatkin asiat, joiden kautta varmasti musiikin tekoon myös pääsin kiinni.
Kaikki läheiset ja rakkaat ihmissuhteet on itelle elämässä ne tärkeimmät jutut.
Kun vaan auttaa ja kuuntelee muita ihmisiä niin on kaikilla täällä mukavampi olla.
Koitetaan aina jaksaa hymyillä.
ELIAS
Moi! Oon Elias – 03, syntynyt Tammisaaressa, eläny ja kasvanu suurimman osan elämästäni Hyvinkäällä.
Musiikki on aina kulkenut suvussa ja se on vaikuttanut mielenkiintoon musaa kohden. Oon aina nuoresta asti rakastanut musiikkia. Aloitin soittamisen rummuilla, nykyään pääinstrumenttina on piano ja koskettimet.
Tärkeintä elämässä mulle on perhe, frendit ja muut tärkeet ihmissuhteet. Vietän vapaa-aikaa paljon heidän kanssaan. Paras studiopäivän lopetus on mennä vielä morottaa frendei.
Oon aina tietäny et joku luova homma on mun juttu ja nyt oon siin pisteessä et tiiän et musa on mulle oikee reitti ja sitä kautta oon tässä pisteessä.
JONI
Mä oon Joni, vuonna -99 syntynyt, Raisiossa kasvanu ja Hyvinkäällä varttunut.
Oon pienestä asti tykänny soittaa erilaisia soittimia mm. rumpuja ja akustista kitaraa sekä rakastanu laulamista.
Tärkeimpiä asioita mun elämässä on ystävät ja perhe ja tykkään viettää paljon aikaa niiden kanssa.
Oon avoin kaikille mahollisuuksille, ja mun mielestä niihin pitää aina tarttua kiinni. Ilman sitä mä en olis koskaan kirjottanu tätäkään tekstiä.